Jokin suuri ja karmea hiipii pienen Jussi-pupun sängyn vieressä. Pupun viiksikarvat ovat ärhäkkäällä kiharalla pelosta ja jännityksestä. Jussi pelkää pimeää ja mörköjä. Mutta tämä mörkö olikin ihan erilainen kuin Jussi oli kuvitellut...

Lämmin tarina ystävyydestä, pelon kohtaamisesta ja ennakkoluulojen päihittämisestä.

Olipas erikoinen kirja. Kirjaston palautettujen hyllystä tämän otin oikeastaan katsomatta edes, minkälainen tämä on. Kuvat ovat... hmm... varsin taiteellisia, vähän outoja, pelottaviakin. Tarina sen sijaan on kaunis ja turvallisuutta luova. Kieli on runollista, esim. "Utuinen hämäränharmaa oli nielaissut kaikki värit ja muuttaisi pian koko huoneen aivan mustaksi.", "Viittaan oli kirjottu nukkuvan niittyvillan pehmeys ja taivaan tähtien lämpöiset sävyt.", "Jussi istuutui mustikkamättäälle ja sai käpäliinsä kupin höyryävää teetä. Se tuoksui suopursuilta ja kuutamonvalolta, lumelta ja voikukan hahtuvilta."

Vähän pelkäsin, olisiko tämä liian lällyä Oskarille, mutta turhaan. Poika sanoi spontaanisti (siis ilman että erikseen tivasin häneltä mielipidettä): "Äiti, tää oli TOSI hyvä!"

Äidin mielestä parasta on viimeiseltä sivulta löytyvä "Hyvän yön resepti", jossa on lueteltuna kaikki hyvän yön ainekset unisukkia unohtamatta.