Tietoa & tarinoita -sarjan kirjassa Ihmeelliset aistit Puolen hehtaarin metsässä vietetään sadonkorjuuaikaa. Kanin hedelmätarha on pullollaan omenoita ja kurpitsoita, joista ystävykset päättävät tehdä jotakin, mitä on mukava maistella, koskettaa, haistaa, katsella tai kuunnella. Tarina johdattelee lapset aistien ihmeelliseen maailmaan ja innostaa käyttämään luovuutta, kuten Nalle Puh ystävineen.

Tämä oli taas niitä kirjoja, joita luin molemmille lapsille yhtä aikaa. Anna on saanut kirjan kummitädiltään 2 v. lahjaksi ja se on yksi hänen ehdottomista lempikirjoistaan rakkaan rakkaan "Puhin" vuoksi. Tekstistä Anna ei vielä ymmärrä mitään. Hän katselee lähinnä kuvia ja toistelee eri hahmojen nimiä ja niiden tekemisiä.

Luin kirjan tekstin nyt ensimmäistä kertaa, kun Oskarikin tuli kuuntelemaan. Hän piti kirjassa kuulemma eniten siitä "kun ne juhli ja Tiikeri ei keksiny mittää ajatusta". Teksti on kyllä aika älytöntä kuten yleensäkin kirjoissa, joissa yritetään kovasti opettaa lapsille jotain. Kirjassa toistellaan jatkuvasti, miten herkulliselta jokin TUOKSUU ja miten ihanalta jokin MAISTUU ja miten kivalta jokin KUULOSTAA. Rautalangasta vääntäen... No, se ei lapsia tuntunut kuitenkaan häiritsevän.